Plastiikkakirurgia Finest kokemuksia

Plastiikkakirurgia Finest kokemuksia

Tämänkertaiseen blogiin on kerätty Plastiikkakirurgia Finest kokemuksia. Finest asiakkaat ovat itse lähettäneet palautetta positiivisista kokemuksistaan.

”Oma leikkaus vaikutti itseeni yllättävän monella tapaa. Se mahdollisti itselleni uuden terveemmän itseluottamuksen ja ennenkaikkea vanhan valheellisen minäkuvan poistumisen. Itselleni suoritettiin rintojen suurennusleikkaus. Vuosikymmenen ajan rinnat olivat se kohta jota itsessäni eniten inhosin. Tänäpäivänä taas koen sen olevan yksi niistä ulkoisista elementeistä joista pidän eniten. Rakastan rintojani, ja niiden mukana tullut itsevarmuus on saanut itseni uskaltamaan että voin tänäpäivänä pukea päälleni muunkin kuin niin tutuksi tulleen tylsän poolopaidan. Yksi tärkeimmistä muutoksista kuitenkin tapahtui myös varmasti seksuaalisessa itsevarmuudessa. Ennen leikkausta itseäni vaivasi jatkuva riittämättömyyden tunne, ja koinkin alastomuuden lähinä vaivaannuttavana, ahdistavana ja kiusallisena. Nykyään pystyn nauttimaan vartalostani ja tuntemaan itseni halutuksi. Näin oli varmasti myös aikaisemmin, mutta leikkauksen jälkeen olen saanut sen iskostettua myös omaan päähäni, eikä kumppanini tarvitse jatkuvasti olla todistelemassa tätä itselleni . Iso kiitos sinulle Jyri Kullamaa, kun suoritit leikkaukseni täydellisellä kädenjäljellä. Suurin muutos ei kuitenkaan tapahtunut ulkoisesti vaan sisäisesti oman pääni sisällä. On ihanaa tuntea itsensä kauniiksi❤️

”Mun elämää rinnat muutti paljon! Se, että näytän paremmalta ei ole se juttu. Isoin muutos, mitä mulle on tapahtunut, on se, että voin sanoa olevani tyytyväinen mun vartaloon eikä mun tarvi hävetä sitä enää.
Mun itseluottamus on parantunut tosi paljon ja koen olevani kokonainen. Ennen rintojen korjausta olin palapeli, johon oli laitettu väärä palanen, korjauksen jälkeen olin ehjä palapeli?

”Olen ollut leikkauksen jälkeen onneni kukkuloilla ja koen saaneeni naiseuteni takaisin. Kauniiden vaatteiden löytäminen on helppoa ja kehtaan jopa olla rannalla bikineissä. Aiemmin olin epävarma ja häpesin itseäni”.

”Ennen leikkausta mietin, että entä jos en olekaan tyytyväinen ja kadun koko lopun elämän. Kyseenalaistin myös, että saako tästä lähtökohdasta hyvää lopputulosta. Lisäksi puntaroin, että pitäiskö mun vaan hyväksyä itseni ja kauneusvirheeni. Nyt leikkauksen jälkeen olen onnellinen, että uskalsin. Lopputulos on jopa parempi kuin osasin haaveilla. Kiva katsoa itseään peilistä ja olla tyytyväinen itseensä. Oma neuvoni on, että älä epäröi elää unelmaasi äläkä kärsi sellaisesta mikä on helposti ammattilaisen korjattavissa. Vahva suositus Plastiikkakirurgia Finestille. En ole eläessäni missään saanut parempaa palvelua. ”

Kiitos jälleen kerran kaikki ihanat asiakkaat palautteestanne ❤️

Kauneus terveisin,

Plastikakirurgia Finest tiimi

 

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit!

Olen jäänyt äitiyslomalle ja jotta voin keskittyä uuteen tulokkaaseen olemme nimittäneet Plastikakirurgia Finest varatoimitusjohtajaksi Leea Kattanin. Leea on ollut mukana Finestin perustamisesta lähtien ja voin luottaa täysin siihen, että Finest on hyvissä käsissä, sillä Leea jakaa kanssani saman arvomaailman ja palvelee asiakkaita itseään säästämättä.
Markkinointiin ja hallinnollisiin asioihin liittyvissä yhteydenotoissa toivomme teidän olevan ensisijaisesti yhteydessä Leeaan:

Markkinointi ja myynti: leea.kattan@plastikakirurgiafinest.ee

Asiakaspalvelu: info@plastikakirurgiafinest.ee.

Konsultaatioajanvaraukset kätevästi https://www.plastikakirurgiafinest.ee/konsultaa…/varaa-aika/ tai soittamalla numeroon 0445396453.

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille

Ystävällisesti

Miriam Kalenius
Äitiyslomalainen
Plastikakirurgia Finest

Aina löytyy joku joka tekee halvalla

Saimme idean tähän blogiin, kun plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa kysyi omalla Facebook-sivullaan asiakkaiden kokemuksia plastiikkakirurgiasta. Vastauksia tuli niin paljon, että jaamme ne kahteen eri blogiin. Tämä ensimmäinen sivuaa huonoja ja negatiivisia kokemuksia ja seuraava blogi kertoo siitä mitä positiivisia muutoksia kauneusleikkaukset ovat tuoneet mukanaan.

Saimme useita yhteydenottoja, joissa kerrottiin tarinoita ja näihin oli jopa oheen liitetty sähköpostikeskusteluja, joista paistoi joidenkin yritysten selkäpiitä karmiva välinpitämättömyys asiakkaita kohtaan. Näissä sähköposteissa lukee, että kaikki on tehty asiakkaalle helpoksi. Asiakkaan ei tarvitse käydä konsultaatiossa, vaan asiat voidaan sopia puhelimitse tai sähköpostitse. Asiakkaan ei myöskään tarvitse ”tuhlata rahaa” leikkausta edeltäviin tutkimuksiin, kuten verikoe ja rintatutkimus, vaan leikkaus voidaan suorittaa ilman asianmukaista leikkauskelpoisuuden todentamista. Myös jälkihoidosta kerrotaan tehdyn helppoa sillä mitään jälkitarkastuksia ei tarvita. Jos tulehdusta tai muuta ongelmaa tulee niin asiakas voi mennä lähimpään terveyskeskukseen.

Kysymys kuuluu, että kenelle tämä on tehty helpoksi, halvaksi ja nopeaksi? Plastiikkakirurgia Finestin toimintatapa on täysin päinvastainen. Meille on kunnia-asia informoida asiakasta rehellisesti ja perusteellisesti konsultaatiossa. Ehto leikkaukseen pääsylle on perusteellinen terveydentila tutkimus, joka tosin on tehty helpoksi suorittaa plastiikkakirurgisessa yksityissairaalassamme. Meille on tärkeää, että hoidonseuranta toimii sekä Virossa, että Suomessa. Toivomme ensisijaisesti, että asiakas poistattaa ompeleet meillä ja käy meillä jälkitarkastuksessa. Lisäksi Plastiikkakirurgia Finestin lääkäri kirjoittaa mahdolliset reseptit asiakasta lähinnä olevaan apteekkiin, jos paraneminen ei sujuisi odotetusti. Tämä kaikki vaatii meiltä aikaa, joustavuutta ja ylimääräisiä kuluja, mutta meille on tärkeää hoitaa asiat oikein.

Kalleus tai korkeampi hinta ei tarkoita aina parasta jälkeä, mutta myös sen pitäisi epäilyttää, jos tekijä arvioi oman plastiikkakirurgisen työnsä vaikkapa alle 3500 euron arvoiseksi.

Eräs asiakas lähestyi meitä kertomalla

varanneensa ajan leikkaukseen Plastikakirurgia Finestiin, mutta perui aikansa, kun sai muualta halvemman tarjouksen ja vastustamattoman myyntipuheen, jossa luvattiin tiimalasin muotoista bikini vartaloa.

Nyt tilanne on pahempi ja haastavampi kuin alkuperäinen lähtökohta eikä kyseinen yritys vastaa asiakkaan  yhteydenottoihin eikä siis ota vastuuta työnjäljestä. Asiakkaalle tämä oli valitettavan kallis läksy opittavaksi sillä nyt hän on tällä kertaa tulossa vatsan muotoilun korjausleikkaukseen Finestiin. Tilanne on se, että keskellä vatsaa menee sisäänpäin kiristävä arpi, joka saa vatsan näyttämään takapuolelta / pakaroilta. Voimme tässä tapauksessa luvata samaa mitä aiemmin lupasimme, että plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jyri Kullamaa saa suurta muutosta parempaan, mutta toisaalla luvattua tiimalasia vartalosta ei tule, sillä oma lähtökohtainen rakenne ei ole tiimalasi.

Toki kaikilla yrityksillä on sekä tyytyväisiä, että tyytymättömiä asiakkaita, ja joskus lopputulos voi aiheuttaa mielipide-eroja lopputuloksen kelvollisuudesta. Siksi onkin tärkeää, että asiakas valitsee yrityksen, joka tekee kirjalliset sopimukset asiakkaan kanssa, jossa eritellään selkeästi kummankin osapuolen vastuut ja velvoitteet. Mikäli lopputulos ei ole kelvollinen niin harva sopimuksen tehnyt plastiikkakirurgi haluaa jättää itsestään huonoa kädennäytettä ja  todennäköisesti sopimuksiin sitoutunut yritys haluaa hoitaa asiakkaan loppuun hyvässä hengessä.

Fakta on kuitenkin se, että halvalla leikkauksia tekevät yritykset tinkivät palvelun laadusta eikä heillä ole mahdollisuutta tai halua kantaa vastuuta lopputuloksista tai takuista. Asiakkaat jätetään pulaan ja pahimmillaan jopa uhkaillaan ja peloitellaan, ettei asiasta kerrota eteenpäin.

On huolestuttavaa, että yhä useampaa plastiikkakirurgian yritystä johtavat business miehet, jotka ovat ensisijaisesti kiinnostuneita omasta taloudellisesta hyödystään ja helpoista voitoista mitä asiakkaista. Plastiikkakirurgia Finestin johdossa meille on kunnia-asia, että meillä on kaupallisen koulutuksen lisäksi terveydenhuollon anmattilaisen koulutus. Meille on myös tärkeää olla itse tekemisissä asiakkaiden kanssa ja nähdä asiakaspalvelun arkea. Näin meidän on helpompi ymmärtää myös henkilökuntaa ja asiakaspalvelua paremmin.

Me Finestissa peräänkuulutamme vastuullisesti tehtyä laatutyötä. Varmasti menetämme asiakkaita, kun konsultaatiomme perustuvat rehellisyyteen ja realismiin. Toisaalta taas uskomme, että asiakkaamme ovat fiksuja ja valveutuneita ja harvoin houkuteltavissa liioitelluin lupauksin.

Plastiikkakirurgiaan pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin. Jos joku väittää olevansa mestari, taikuri, ylivoimaisesti eniten kouluttautunut ja erityisesti, jos lupaukset muihin verrattuna kuulostavat lähes tulkoon liian hyvältä ollakseen totta niin hälytyskellojen pitäisi soida.

Kauneusleikkaukseen ei tule lähteä hätiköiden vaan suosittelemme vertaamaan eri plastiikkakirurgian yrityksiä rauhassa. Valitkaa vastuuntuntoinen yritys, joka välittää myös leikkauksen jälkeen.

Kauneus terveisin,

Miriam Kalenius

Toimitusjohtaja – omistaja

&

Jyri Kullamaa

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri

ISAPS-member

Plastiikkakirurgi Mart Eller Blogi

Hei kaikille!

Olen plastiikkakirurgian erikoislääkäri ja ISAPS järjestön jäsen. Kirjoitin teille blogin, jossa esittelen itseäni hieman, jotta te, hyvät Plastikakirurgia Finestin asiakkaat, opitte tuntemaan minut paremmin.

Ammatti ja koulutus:  Valmistuin Tartun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2006. Suoritin amanuenssi osuuden Tarton yliopistollisessa sairaalassa ja samalla suoritin myös opiskeluun liittyviä kursseja
Tallinnasssa Pohjois-Eestin aluesairaalassa sekä Taastava kirurgia klinikalla, jossa tehdään korjaavaa kirurgiaa. Valmistumisvuotenani sain työtarjouksen Tartun yliopiston sairaalasta, jossa olenkin siitä lähtien työskennellyt plastiikkakirurgina.

Harrastukset ja mielenkiinnon aiheet:

Pidän paljon lukemisesta ja käyn usein elokuvissa. Harrastan liikuntaa 3-4 kertaa viikossa. Pääasiassa keskityn pyöräilyyn ja suunnistukseen. Pidän ohjatusta ryhmäliikunnasta ja käynkin viikottain mm. BodyPumpissa.

Miksi minusta tuli plastiikkakirurgi:

Plastikkakirurgia elää jatkuvassa muutoksessa. Se seuraa muotia ja sosiaalisia odotuksia. Mielenkiintoiseksi sen tekee se, että tiukkojen sääntöjen sijaan potilaiden ulkonäköä kohennetaan yksilöllisesti ja jokaisen ulkonäköongelmat ja odotukset ovat ainutlaatuisia.

Missä työskentelen:

Toimin plastiikkakirurgina Tartun yliopistollisessa sairaalassa, Kotka yksityissairaalassa Tallinnassa, sekä Medita klinikalla Tartussa. Lisäksi toimin luennoitsijana Tarton Yliopiston opiskelijoille.

Vahvuuteni ja valttini alalla:

Itsensä arvioiminen suhteessa kollegoihini on vaikeaa. Uskon potilaitteni olevan parhaat arvioimaan tätä. Jokaisella kirurgilla on oma tapansa , tyylinsä tehdä tehdä työtänsä, joka kehittyy ajan myötä ja muodostuu ainutlaatuiseksi kädenjäljeksi. Koska kyse on kirurgiasta, jossa päätavoitteet ovat ulkonäölliset, kyse on myös makuasioista joita on vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen.

Mikä on ollut vaativin operaationi:

Mielestäni jokainen operaatio on omalla tavallaan haaste. Kauneuskirurgisten operaatioiden korjausleikkaukset ovat tietenkin haastavia.

Neuvoni asiakkaalle joka harkitsee kauneusleikkausta:

Rakasta itseäsi ja ulkonäköäsi. Mikäli harkitset ulkonäön muuttamista kirurgisin keinoin, kuuntele plastiikkakirurgisi neuvoja, hän ajattelee aina parastasi. Älä kiirehdi päätöstäsi, sillä tulet jatkossa elämään muuttuneen ulkonäkösi kanssa. Ja ole kärsivällinen, sillä muutukset eivät tapahdu hetkessä, vaan lopullinen tulos näkyy yleensä puoli vuotta operaation suorittamisesta.

Tervetuloa seuraamaan minua Facebook sivuillani: Plastiikkakirurgi Mart Eller

Minuun pääsee tutustumaan myös Plastiikkakirurgia Finestin konsultaatioissa. Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon täältä:

www.plastikakirurgiafinest.ee
info@plastikakirurgiafinest.ee
Puh. 044-5396453

Odotan innolla tapaavani mahdollisimman monta Plastiikkakirurgia Finestin asiakasta tulevaisuudessa.

Mitä kauneinta syksyä toivottaen,

Mart Eller

Leikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Asiakkaan tarina- leikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Olen kahden lapsen äiti, kypsään ikään ehtinyt ja lapsetkin ovat jo yläkouluikäisiä eikä meillä ole enää vauvoja suunnitelmissa.

Viimeisen synnytyksen jälkeen kaikkien imetysten ja kuntoilun myötä ( ja myös ikäni) ovat tehneet tehtävänsä vartalooni ja ennen kaikkea rintoihini. Urheilen paljon ja rasvaprosenttini on aika pieni ja se näkyi rinnoissani. Kuntoilulla ja salilla olen saanut vartaloni näyttämään kiinteältä ja oloni on energinen ja hyvä, mutta rinnat ovat olleet minulle henkisesti hieman ahdistavat.

Vuosia olen miettinyt olisinko valmis rintaleikkaukseen ja laittamaan rintaimplantit. Pitkään mietin onko se itsekästä ja hyväksyttävää, voisinko elää niiden kanssa ja tuntuisivatko ne minulta itseltäni. Myös riskit leikkaukseen liittyen ovat pelottaneet minua ja tuonet epävarmuutta, kun olen tietenkin etsinyt tietoa netistä ja lukenut kaikki kauhukokemukset.

Elämässä on tapahtunut muutenkin paljon muutoksia ja mm muutimme vuosia sitten Espanjaan ja kaikkeen uuteen totuttelemisessa vierähti aikaa ja unohdin hetkeksi oman haaveeni rintojen suhteen. Sitten tuli aika kun huomasin, että välttelin rannalla oloa ( jota täällä on melkein ympäri vuoden) ja päätin, että nyt teen asialle jotain, jotta henkinen oloni itseni kanssa olisi sinut.

Mietin pitkään vaihtoehtoja tehdä toimenpide Espanjassa, mutta käytyäni muutamassa konsultaatiossa huomasin, että en ensinnäkin ymmärtänyt kieltä ja toiseksi en ollut vakuuttunut siitä mitä minulle suunniteltiin. Etsin tietoa Suomalaisista toimijoista ja olin kahdessa puhelinkonsultaatiossa Suomeen ja sitten kävin täällä Espanjassa Plastikakirurgia Finest konsultaatiossa Leean luona.

Kävimme läpi kaiken leikkaukseen liittyvän sekä minulle tärkeät riskit ja komplikaatiot tulivat nyt selväksi niin, että ymmärsin ne. Konsultaatio oli hyvin realistinen ja sain kysyä kaikki kysymykseni mitä minulla oli mietittynä. Minusta otettiin kuvat ja mitat rinnoista, jotka lähetettiin kirurgille arvioitavaksi. Konsultti tosin osasi jo mittojen perusteella kertoa minulle implantin koon, joka minulle on ajattelemani lopputuloksen kannalta realistinen.

konsultaation jälkeen sain plastiikkakirurgin arvion kahdessa päivässä ja olin vakuuttunut toiminnasta ja siitä, että olen hyvissä ja turvallisissa käsissä. Plastiikkakirurgiksi valitsin Jyri Kullamaan ja halusin varata leikkausajan.

Sain valita haluanko tehdä tutkimukset täällä Espanjassa ennen leikkausta vai leikkauspäivänä Tallinnassa yksityissairaalassa. Valitsin ne tehtäväksi sairaalassa, sillä ajattelin sen olevan helpointa itselleni.

Sitten alkoikin jännitys ja odottaminen, leikkaukseen oli aikaa 5 viikkoa! Kun suunnittelin leikkauspäivää, katsoin ensin lentoja mikä olisi minulle paras ja edullisin vaihtoehto. Lentojen mukaan varasin leikkauspäivän ja sitten hotellin.

Minulle suositeltiin tuloa päivä ennen leikkausta ja yöpymään hotellissa vielä muutamia päiviä leikkauksen jälkeen. Otin siis lennot niin, että lensin Tallinnaan päivää ennen toimenpidettä ja sairaalayön jälkeen olin vielä kolme päivää hotellissa. Tulipahan samalla loma itselle.

Olimme sopineet, että Plastikakirurgia Finest autonkuljettaja hakee minut hotellilta leikkaus aamuna ja kuljettaa sairaalaan. Hän tuli ajallaan ja minulle oli annettu hänen puhelinnumeronsa,  jos minun tarvitsisi ottaa häneen yhteyttä.

Sairaalassa tehtiin ensin sisäänkirjautuminen, jonka jälkeen pääsin huoneeseen. Samana päivänä oli leikkauksessa toinen nainen Suomesta. Hän oli myös yksin ilman saattajaa, joten meiltä kysyttiin haluaisimmeko olla samassa huoneessa vai haluammeko omat huoneet. Valitsimme, että voimme olla samassa huoneessa niin on juttukaveri.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Olin positiivisesti yllättynyt huoneestani, sillä se muistutti hotellihuonetta. Vaihdoin vaatteet, jotka oli laitettu sängyn päälle valmiiksi. Sitten tuli anestesialääkäri, jonka kanssa kävin läpi terveystietoni. Sen jälkeen huoneeseen tuli sairaanhoitaja, joka otti verikokeet ja sitten oli minun vuoroni mennä rintatutkimukseen. Minulle tehtiin mammografia sillä olen jo yli 40-vuotias.

Radiologi katsoi tuloksen ja kaikki oli hyvin, joten seuraavaksi tapasin plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan. Ensin jännitin hänen tapaamista, mutta ihan turhaan… Hän oli todella mukava! Ensin juttelimme niitä näitä ja hän kyseli Espanjan säästä ja kertoi käyneensä siellä useasti lomalla, koulutuksissa ja tapaamassa konsulttiani Leeaa. Täytyy sanoa, että jännitys hävisi. Kirurgi mittasi rintani ja kertoi minulle laitettavan rintaimplantin koon. Rintojen kohotukselle minulla ei ollut tarvetta ja sen tiesinkin jo etukäteen konsultaation jälkeen saamastani kirurgin arviosta.

Hän kysyi vielä omaa kauneusihannettani ja kertoi, että vierekkäisillä implantti koilla on vain muutama millimetri eroa keskenään. Päädyimme kohdallani kokoon 330cc ja hän sanoi, että mittojeni mukaan implantti kannattaa asettaa osittain rintalihaksen alle.

Tapaaminen kesti ehkä noin 10-15min, jonka jälkeen odotin vuoroani päästä leikkaukseen. Sairaanhoitaja kertoi, että olisin toisena menossa leikkaukseen ja taisinkin torkahtaa hetkeksi huoneessani vuoroani odottaessa.

Sairaanhoitaja, jonka kanssa kävelin leikkaussaliin oli ihana ja sympaattinen. Tosin saliin mennessä alkoi kädet vapista ja tuntui kuin olisi ollut todella kylmä, mutta hän rauhoitteli että kyse on jännityksestä ja kaikki menee oikein hyvin.

Plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa tuli saliin kun anestesialääkäri ja hoitaja valmistelivat minua toimenpidettä varten. Viimeiset vitsit ja hymyt ennen kuin nukahdin. Kaikki oli nopeasti ohi, toimenpide oli kestänyt noin 40 minuuttia ja heräsin heräämöstä.

Olo ei kyllä ollut mikään paras mahdollinen. Oli kylmä enkä tiennyt yhtään missä olen ja rintoja puristi aikalailla. Hoitaja toi lämpöpeiton ja antoi kipulääkettä ja sanoi, että nuku kaikessa rauhassa. En tiedä kauanko sitten tosiaan nukuin, mutta kun heräsin uudelleen olo oli ihan ok ja hoitaja kysyi jaksaisinko istua pyörätuolissa niin hän vie minut huoneeseeni.

No kyllä jaksan, sillä halusin mennä laittamaan viestiä miehelle, että leikkaus on ohi ja voin hyvin. Täytyy sanoa, että nälkä oli kova, mutta uni vei vielä voiton ja torkahdin huoneessani. Siinä vaiheessa olikin jo kulunut riittävästi aikaa leikkauksesta ja sain päivällisen.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Ei muuten ollut mitään muovikipoissa tarjottavaa ruokaa, vaan todella upeasti laitettu päivällinen!

Ruoasta sainkin paljon energiaa ja kipulääkkeiden osuus siihen lisäksi, joten illalla kävelin käytävällä ja ihailin sairaalaa. Kävin myös kahvilla itsekseni, kun olo tuntui niin hyvältä. Huonekaverini kanssa juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia olotiloista, mutta kun oli naurun hetki niin molemmat pidettiin rinnoista kiinni ja hoettiin, että ei saa nauraa kun se sattuu niin paljon.

Yö meni täysin nukkuessa ja heräsin aamulla hoitajan käyntiin. Siteet rinnoista poistettiin, pääsin suihkuun ja sain haavanhoidon sekä tukiliivit.

Aamupalalle menimme reippaina yhdessä ja vaihdoimme sen jälkeen omat vaatteet päälle. Huonekaverini kävi sairaalan apteekissa ostamassa haavanhoitotuotteita kotiin vietäväksi, mutta minä olin jo ostanut kaiken kotiin valmiiksi, joten en tarvinnut. Tiesin, että saan sairaalasta mukaan sen verran, että pärjään hotellilla.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Tapasin vielä kirurgin ennen lähtöä ja autonkuljettaja vei minut hotellilleni samalla kyydillä, kun hän vei toiset satamaan.

Ensimmäinen päivä meni nukkuessa enkä jaksanut lähteä hotellin ravintolaan syömään, joten tilasin ruoan huoneeseen, lepäsin, söin ja katsoin telkkaria. Seuraavana yönä heräsin paineentunteeseen, otin kipulääkettä ja hyvää asentoa oli hankala löytää, kun piti olla vain selällään. Lopulta sain nukuttua ja aamulla oli kiva lähteä aamupalalle. Sitten tulikin taas levättyä ja iltapäivästä lähdin hieman kävelemään kun tuntui, että jalkoja turvotti.

Seuraavana päivänä olo oli jo huomattavasti parempi ja tasaisempi ja aloin jo malttamattona odottaa seuraavan päivän kotiin lähtöä. Hieman koin huonoa omaatuntoa, kun olin ollut muutamat päivät tekemättä mitään ja poissa kotoa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se kaikki tuli tarpeeseen.

Lento oli ihan ok, välillä oli pakko kävellä kun tuntui taas että jalat turpoavat. Myös leikkauksen jälkeinen hidas aineenvaihdunta oli tietysti osa syynsä… Mukanani oli vain lentolaukku joka ei ollut painava, mutta en pystynyt nostamaan tai laskemaan sitä koneessa, joten onneksi oli ystävällinen herrasmies viereisellä rivillä joka auttoi laukun kanssa. Käveleminen laukkua perässä vetäen oli helppoa, eikä se onneksi tuntunut missään.

Kotiin tultaessa olikin sitten hieman eri lämpötila mitä Tallinnassa. Pelkäsin kuinka haavojen käy, mutta onneksi olin saanut hyvät potilasohjeet ja laitoin Leealle viestiä, kun olin epävarma miltä haavat näyttivät ( hieman oli hankala nähdä haavoja rinnan alla, kun turvotus oli varmaan kaksinkertaistanut rintojen koon). Noudatin ohjeita ja annoin haavoille ilmakylpyjä, kuten oli ohjeistettu.

Kävin Leean luona poistattamassa solmun haavojen päistä, kun leikkauksesta oli kulunut 10 päivää. Ommellanka oli itsestäänsulava ja solmu olisi varmaan itsestäänkin tippunut, mutta oli kiva että hän katsoi että kaikki oli hyvin ja parantumiseni oli normaalia. Kuukausi leikkauksen jälkeen olikin vähän tylsää aikaa, kun oli rasituskielto eikä saanut uida tai ottaa aurinkoa. Toki tiesin tämän valmiiksi ja halusin noudattaa ohjeita mitä olin saanut.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Leikkauksestani on nyt kulunut 3,5kk ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Sanotaanko näin, että olen nauttinut kesämekoista nyt enemmän kuin koskaan! Kun 6kk on kulunut leikkauksesta, niin käyn täällä Espanjassa Leean luona jälkitarkastuksessa, jossa katsotaan, että kaikki on hyvin.

Yhteenvetona voin sanoa, että kaikki oli sen arvoista mitä sain ja miltä minusta nyt tuntuu. Leikkauksen hinta lentojen ja hotellin kanssa oli samaa luokkaa kun mitä olin katsonut Espanjassa. Oma kokemukseni oli todella positiivinen ja halusinkin tällä kirjoituksellani tuoda oman kokemuksen esiin ja toivottavasti rohkaisin rintojen suurennusta miettiviä toteuttamaan oman unelmansa silikonirinnoista.

Vauvaonnen juhlaa – etuja asiakkaille

Vauvaonnen kunniaksi haluamme antaa aihetta juhlaan myös Finestin asiakkaille❤.

Jokainen asiakkaamme saa konsultaatiossa Finest paketin joka sisältää niin hyödyllistä tietoa kuin rahanarvoisia etuja sekä jokaiselle tarpeellisen lahjan.

Seuraavat tarjoukset ovat voimassa vuoden 2018 loppuun.

? Rintojen suurennus 3690€

? Rintojen kohotus tai rintojen pienennys 3800€

? Vatsanmuotoilu 3800€

? Faselift 3800€

Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon sähköisestä kalenteristamme https://www.plastikakirurgiafinest.ee/konsultaatiot/varaa-aika/

tai soittamalla 0445396453.

Plastiikkakirurgia Finest Fitness messuilla 5.-7. lokakuuta 2018

Tervetuloa tapaamaan Plastiikkakirurgia Finestiä Lahteen Nordic Fitness Expo tapahtumaan 5.-7. lokakuuta 2018. Olemme messuosastolla numero 38.

? Osallistu lahjakortin arvontaan

? Hae osastoltamme esite ja messutarjoukset

? Kysy sairaanhoitajalta

? Tule katsomaan ja tunnustelemaan implantteja

? Tukitekstiilien esittely ja myynti

? Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon Suomen suurimpiin kaupunkeihin, vaikka heti paikanpäällä

 

Plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa blogi

Hei,

Tässä sananen kehopositiivisuudesta ja ulkonäön paranteluun turvautuneiden arvostelusta.

Työssäni plastiikkakirurgian erikoislääkärinä tapaan päivittäin ihmisiä, jotka kokevat tarvetta parannella itseään. Joidenkin elämää seuraan tarkemmin ja on ikävä huomata millaisen ryöpytyksen kohteeksi joutuvat ne, jotka avoimesti kertovat turvautuneensa plastiikkakirurgiaan. Kun nainen paljastaa turvautuneensa kirurgiaan niin heti häntä vastaan hyökätään ja haukutaan turhamaiseksi ja feikiksi. Helposti myös tuomitaan aivottomaksi ja ulkonäkökeskeiseksi. Usein myös törmää olettamuksiin, että nainen muuttaa itseään miellyttääkseen muita, vaikka yleensä leikkaustarve lähtee henkilöstä itsestään ja hän haluaa kohennusta puhtaasti itseään varten. Päinvastoin kuin luullaan, niin yleensä kauneusleikkauksella haetaan pientä parannusta ulkonäköön ja sitä kautta elämänlaatuun. Hyvin tehty lopputulos ei näytä leikatulta, vaan yleisin tavoite on luonnollisuus.

Plastiikkakirurgiaan pitää olla oikeus siinä missä sen kritisoimiseenkin. Niille ihmisille, jotka kokevat ulkopuolisten kritiikkiä ja arvostelua sanon: ”Tee mikä saa olosi tuntumaan hyvältä. Tee itsellesi hyvää. Joudut joka päivä kohtaamaan itsesi peilistä ja joudut joka päivä elämään itsesi kanssa. Niin kauan kun ei mennä liiallisuuksiin ja on itse tyytyväisempi olotilaansa niin pieni hienosäätö ei tee haittaa kenellekään. ” Ehkä ihmiset, jotka eivät itse ole kirurgian tarpeessa eivät osaa asettua niiden asemaan, jotka ovat. Siltikään en ymmärrä miksi pitää tuomita muiden valintoja ja pilkata niitä. Jos esteettinen kirurgia auttaa naista arvostamaan ulkonäköään ja rakastamaan itseään enemmän niin sen ei luulisi olevan muilta pois.

Nykyisin puhutaan paljon kehopositiivisuudesta, joka keskittyy rakastamaan omaa kehoaan sellaisenaan, kuin se on, välittämättä kauneusihanteista.

Naisten halutaan tuntevan itsensä itsevarmoiksi sellaisina kuin he ovat, mutta heidän ei sallita muuttaa ulkonäköään kirurgisesti tunteakseen itsensä vielä itsevarmemmaksi.

Mietittekö milloinkaan miten plastiikkakirurgia eroaa esimerkiksi hampaiden oikomisesta? Sitähän pidetään normaalina, vaikka siinäkin tehdään ulkonäköä parantava esteettinen muutos. Silti sitä pidetään lääketieteellisenä toimenpiteenä eikä kukaan hauku ketään sen seurauksena anti- kehopositiiviseksi.

Mielestäni jokanaisen (ja miehen) oikeus on tehdä henkilökohtaisessa elämässään tai vartalolleen mitä haluaa ilman, että muut tuomitsevat häntä. Jos plastiikkakirurgia auttaa naista tuntemaan itsensä enemmän kehopositiiviseksi niin häntä ei saisi syyllistää valinnastaan. Aivan, kuten kukaan ei myöskään saa syyllistää ketään siitä, että ei koe tarvetta toimenpiteisiin.

Plastiikkakirurgisessa toimenpiteessä olleen kritisointi on yksi muoto vartalon häpäisyä. Mielestäni kehopositiivisuus aate ei saisi hyväksyä vain tietynlaista vartaloa, vaan sen pitäisi olla kokonaisvaltainen käsite. Olipa vartalo täysin luonnollinen tai kirurgisesti korjailtu niin nainen voi tuntea olonsa kehopositiiviseksi. Eikö tärkeintä ole se, että on tyytyväinen itseensä ja vartaloonsa?

Olen iloinen niiden ihmisten puolesta, jotka eivät tarvitse leikkauksia ja niiden puolesta, jotka kokevat etteivät tarvitse plastiikkakirurgiaa vaan ovat tyytyväisiä itseensä sellaisinaan. Toivon, että jokainen osaisi asettua toisten asemaan ja ajatella miltä tuntuisi, jos jokin esteettisesti korjattavissa oleva asia vaivaisi mieltä koko ajan. Miksei vain arvostettaisi kaikkien ihmisten erilaisuutta eikä tuomittaisi ja kiusattaisi eritavalla tuntevia. Ihan jokainen meistä voi sairastua tai joutua tapaturmaan tai elämäntilanteeseen, jossa plastiikkakirurgia parantaa elämänlaatua merkittävästi.

Plastiikkakirurgia on niitä harvoja lääketieteen aloja, joka perustuu pääasiassa vapaaehtoisuuteen. Eikö olekin kiva, että tällainen mahdollisuus ja vaihtoehto on olemassa sitä haluaville ja tarvitseville? Toivon kaiken sallivaa kehopositiivisuutta kaikille!

Kauneus terveisin,

Jüri Kullamaa

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri

ISAPS jäsen

Kuinka valita paras plastiikkakirurgi?

Hei vaan kaikille!

Moni miettii plastiikkakirurgin valintaa ja se onkin tärkeätä, sillä esteettinen lopputulos riippuu plastiikkakirurgin ammattitaidosta.

Olemme koonneet blogin asiakkaidemme palautteista miksi Plastiikkakirurgia Finest on heidän mielestään paras valinta.

“Päädyin lopulta Plastikakirurgia Finestiin plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan takia. Vakuutuin hänen ammattitaidostaan, sillä Kullamaalla on pitkä ja ansiokas kokemus plastikkakirurgian alalta. Plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa on pysynyt ajanhermolla sekä työtä tekemällä että kouluttamalla itseään aktiivisesti.”

”Plastikakirurgia Finest konsultaatio oli ylivoimaisesti paras ja vakuuttavin (kävin 10 paikassa). Palvelu oli hyvää ja asiantuntevaa niin konsultaatiossa kuin jälkitarkastuksessa. Kaikki asettamani kriteerit täyttyivät: luotettavuus, pisin kokemus plastiikkakirurgian alalta, koulutus ajantasalla, toiminta ammattietiikan mukaista, ihmisläheinen toimintatapa, omaa silmää miellyttävät lopputulokset”

“Valitsin plastiikkakirurgin “puskaradion ” kautta. Tuttavien kokemus kirurgista vaikutti paljon. Mielestäni kirurgin ammattitaito ja maine on hyvällä työllä ansaittu, joten suosituksia kannattaa kuunnella. Myös sairaalan huoneet, palvelu ja ruoka oli kuin viiden tähden hotellissa”

”Plastiikkakirurgia Finestin yksityissairaala oli huipputasokas ja palvelu lämminhenkistä sekä palvelualtista. Miehenikin viihtyi hyvin ja tarjottu ruoka oli loistavaa. Apua oli koko ajan saatavilla niin ennen kuin jälkeen leikkauksen. En ymmärrä miksi kukaan edes menisi mihinkään muualle kuin Finestille. Halvempia vaihtoehtoja varmasti löytyy, mutta missään ei taatusti ole yhtä turvallisessa seurannassa eikä mistään voi saada parempaa palvelua. Mainoslause ”viiden tähden plastiikkakirurginen yksityissairaala” on kyllä nimensä väärtti”.

“Kävin neljän eri yrityksen konsultaatiossa ja Finest oli kirkkaasti parhain! Plastikakirurgia Finest painii selvästi eri sarjassa verraten kilpailijoiden tarjontaan. Asiantuntemus, rehellisyys konsultaatioissa ja asiakkaista välittäminen erottaa Finestin muista toimijoista”

Kiitämme kaikkia asiakkaita mieltä lämmittävistä palautteista. Lisäksi haluamme muistuttaa yhdestä tärkeästä kriteeristä koskien plastiikkakirurgin valintaa mitä asiakas palautteissa ei mainittu. Valitsemalla plastiikkakirurgiksesi Kansainvälisen Esteettisen Plastiikkakirurgisen Yhdistyksen (ISAPS) jäsenen varmistat, että plastiikkakirurgisi erikoisosaamisalue on juuri esteettinen kirurgia. Kaikki Plastikakirurgia Finestin plastiikkakirurgit (Jüri Kullamaa, Pille Kirjanen, Mart Eller) ovat ISAPS järjestön jäseniä.

ISAPS (International Society of Aesthetic Plastic Surgery) on Kansainvälinen esteettisen plastiikkakirurgian yhdistys, joka valvoo esteettisen plastiikkakirurgian koulutustasoa ja laatua maailmalla.

Onnistuneen kauneusleikkauksen tärkeitä kriteereitä ovat kokenut ja ammattitaitoinen plastiikkakirurgi, korkealaatuinen plastiikkakirurginen yksityissairaala ja toimenpiteeseen erikoistunut, hyvin koulutettu henkilökunta.

Sydämellisesti tervetuloa maksuttomaan leikkaussunnitteluun paikkakunnalle Helsinki, Turku, Tampere, Savonlinna, Oulu tai Tallinna. Plastiikkakirurgilta saatu arvio ei sido mihinkään. Ajanvaraus info@plastikakirurgiafinest.ee / 044-5396453.

Kauneus terveisin,

Plastiikkakirurgia Finestin plastiikkakirurgit, Jüri Kullamaa, Pille Kirjanen, Mart Eller

Haaveena ilmainen kauneusleikkaus? Hae mukaan tosi-tv-ohjelmaan!

Kaikki me olemme erilaisia ja se tekee meistä jokaisesta ainutlaatuisen yksilön. Erilaisuus ei kuitenkaan aina ole positiivinen asia. Ei silloin, kun se aiheuttaa meille häpeää, joka rajoittaa meidän jokapäiväistä elämää.

Monella meistä on taakkana ulkonäöllinen poikkeavuus. Poikkeavuus voi olla synnynnäinen tai ulkoisen vamman aiheuttama ulkonäöllinen seikka, joka estää meitä osallistumasta sosiaalisiin tilanteisiin muiden ihmisten kanssa, ahdistaa meitä henkisesti tai vaikeuttaa meitä toimimaan fyysisesti normaalisti.

Oletko haaveillut elämästä ilman rajoittavaa ulkonäöllistä poikkeavuutta tai tunnetko ihmisen, joka haaveilee tästä?

Plastiikkakirurgia Finest haluaa auttaa henkilöä, joka sopii tähän kuvaukseen. Me haluamme kertoa tarinasi, me voimme auttaa juuri sinua!

Finest plastikkakirurgia tosi tv

Plastikakirurgia Finest suorittaa toimenpiteet valituille henkilöille täysin ilmaiseksi uudessa ja huippumodernissa plastiikkakirurgisessa yksityissairaalassa kokeneiden plastiikkakirurgien toimesta.

Hae mukaan ja aloita uusi elämä!

Plastiikkakirurgia Finestin erikoislääkärit Jyri Kullamaa, Pille Kirjanen, Mart Eller ja Margus Luht suorittavat seuraavat leikkaukset:

  • Korjausleikkaus henkilölle / henkilöille, jolle on tehty aiemmin leikkaus, jonka lopputulos ei ole tyydyttävä
  • Silikonirinnat transsukupuoliselle henkilölle
  • Vatsan muotoilu eli vatsanahan kiristys
  • Rasvaimu normaalipainoiselle henkilölle, jolla on ongelma-kohta mistä rasva ei lähde inhimillisin keinoin
  • Hörökorvaleikkaus
  • Nenäleikkaus
  • Mini-invasiiviset toimenpiteet, kuten injektiohoidot ja kasvojen kohotus lankakohotuksella
  • Pakaroiden muotoilu implantein tai rasvansiirrolla

Hammashoito – Sakala Hambaravi
Esteettinen hampaiden korjaus

Ihotauti lääkärit – Niine nahakliinik 
Iho-ongelmat, kuten akne, näkyvät verisuonet, syntymämerkit.


Hakijan tulee olla avoin ja ulospäinsuuntautunut persoona. Ohjelmassa kuvataan ensin asiakkaan kotona, sitten leikkausprosessia ja viimeisenä kaikki ohjelmaan osallistuneet tapaavat toisensa Helsingissä.

Ohjelmaan haku etenee seuraavasti:

1. Kirjoita meille tarinasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Lähetä itsestäsi kasvokuva (1 kpl) sekä kuvat ongelma-alueestasi (max 3). Lähetä hakemus osoitteeseen info@plastikakirurgiafinest.ee

2. Olemme yhteydessä henkilöihin, joiden tarina sopii ohjelman tarkoitukseen ja pyydämme lyhyttä (max 2 min) video esittelyä.

3. Sopivat hakijat kutsutaan Helsinkiin koekuvauksiin, joista karsitaan sopivat persoonat ohjelmaan.

Koristekuva